Hyvä sää, aurinkoa, mutta ei lainkaan helteistä. Tämän vuoden Savulenkki lähenteli 1000 osallistujan rajaa. TULOKSET ja kuvat 2024 järjestäjien sivuilta.

Hyvä sää, aurinkoa, mutta ei lainkaan helteistä. Tämän vuoden Savulenkki lähenteli 1000 osallistujan rajaa. TULOKSET ja kuvat 2024 järjestäjien sivuilta.
Keskivertolenkkeilijä, joka juoksentelee kaupungisa 10-20 vuotta yhteislenkkejä, ehtii liikkua kaupungin alueella 10 000 kilometristä noin 40 000 kilometriin eli maapallon
Kuvia 12.6.2024 Jyväskylän kaupungin vastaanotolta, johon oli kutsuttu urheilijoita, jotka menestyneet lajissaan. Hippoksen maratonkerhon edustajat ovat käyneet tilaisuuksissa ahkerasti ja
Keskiviikon 5.6.204 teemalenkki oli kansainvälisen juoksupäivän kunniaksi juostu Kehä Vihreän kierto (10 km). Startti tapahtui Tuomiojärven uimarannalta ja satunnainen ohikulkija
Kuvakaappauksessa näkyvät lähes kaikki reitiltä päässeet. Paljon hyviä kokemuksia kaikilla matkoilla. Sitten on kolme juoksijaa alle 3 tunnin alituksella. Kansikuvassa