Hippohiihtäjät Raatteentiellä

The Ruthless Raja on leikkimielinen perinteisen tyylin hiihtotapahtuma, jossa hulluimmille tarjoillaan mahdollisuus haastaa itsensä 160 kilometrin matkalla Hossasta Raatteentien kautta Suomussalmelle. Reitti kulkee erämaassa pitkin Suomen itärajaa ilman suurempia nykyajan hullutuksia: valoja ei näy eikä huoltopisteitäkään ole kuin muutama. Sen sijaan maisemat ovat enemmän kuin kohdallaan ja omien ajatusten kanssa on hyvin aikaa seurustella.

Tänä vuonna tapahtumaan sattui keli, jota voisi luonnehtia legendaariseksi. Pakkanen liikkui kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen asteen välillä ja taivaalta hiljalleen leijunut pölylumi teki hiihtämisestä lähes mahdotonta, liikkuminen muistutti enemmän sauvakävelyä kuin perinteisen hiihtoa. Taisipa jotkut hiihtää alamäetkin vuorohiihtäen luiston puuttuessa. Järjestäjien ohjeissa lupaamaa latuhöylää ei näkynyt, mutta hyvä niin. Olisihan se ollut vähän turhan armollista armottomaan hiihtoon.

Kerholaisista tapahtumaan osallistuivat Anne ja Kimmo. Annen matka meinasi tyssätä heti alkumatkasta tapahtuneen siderikon takia, mutta nippusiteen ja leukoplastin avulla matka jatkui huoltopisteelle, missä tarjottiin alle varasukset ja matka jatkui. Kimmolle tämä sopi hyvin, sillä välinerikon takia pahin kilpailija tipahti heti alkumetreillä eikä ladun avaajasta lumipyryssä tarvinnut kinastella Kimmon hiihtäessä loppumatkan itsekseen. Rajahiihto karsi maratonkerholaiset akanoista, sillä maalissa ensimmäisenä oli Kimmo ja toisena (ja toki naisten sarjan ykkösenä) Anne. Jotain päivän erikoisuudesta ja hitaudesta kertoo se, että Kimmon aika kahtena edellisenä vuonna on ollut noin viisi ja puoli tuntia nopeampi kuin tämän vuoden aika.

Tulokset
Reittikartta ja gps-seuranta
Tapahtuman nettisivut
The Ruthless Raja Facebookissa