Maratonkerho osallistui Kansainväliseen juoksupäivään (Global Running Day 2018) 6.6. järjestämällä oman juoksutapahtuman. Tarkoituksena oli juosta osallistujien kesken yhteensä 300 km.

Maratonkerho osallistui Kansainväliseen juoksupäivään (Global Running Day 2018) 6.6. järjestämällä oman juoksutapahtuman. Tarkoituksena oli juosta osallistujien kesken yhteensä 300 km.
Testijuoksu 26.4.2008 Hippoksella 10 -vuotta sitten juoksimme ns. Hippoksen mailia eli viisi kertaa ympäri Hippoksen alueen. Matka on hiukan yli
Helsinki City Running Day yhdistää viisi eri juoksutapahtumaa; maraton, puolimaraton, maratonviesti, viiden kilometrin katujuoksu ja Minimaraton. Maratonkerholaisia oli mukana puolimaratonilla
Lauantaina 5.5.2018 juostiin Jyväskylän Katujuoksu. Tapahtuman järjesti Jyväskylän Weikot. Tapahtumassa oli kaikkiaan 101 juoksijaa, joista Maratonkerholaisia 16. Hienoja juoksuja ja
Maratonkerhon hienot takit herättivät huomiota Vierumäellä 14.4. pidetyissä SAUL:n SM-kilpailuissa, kun kerhomme jäsenet pääsivät pokkaamaan mitaleita sekä henkilökohtaisessa että joukkuekilpailussa.
Hippoksen maratonkerho vietti Kotirataultra-teemapäivää. Kotirataultra on omatoiminen ”kisa”. Matkana oli 50 km tai 25 km. Tarjolla oli kaksi eri 25