Minuuttitolkulla kehitystä! Historiaa 10 -vuoden takaa

Testijuoksu 26.4.2008 Hippoksella
10 -vuotta sitten juoksimme ns. Hippoksen mailia  eli viisi kertaa ympäri Hippoksen alueen. Matka on hiukan yli mailin ja sen aikaisilla mittareilla arvailtiin jatkuvasti matkaa. Mittarit näyttivät mitä näyttivät. Tämä juttu oli järjestyksessään toinen upouusilla nettisivuilla maratonkerho.fi. Selostus on seikkaperäistä! Otsikkokuva  on jostakin tuon ajan testijuoksuista. Silloin oli jo YouTubekin käytössä.

Suomen Tivoli juhlisti Hippoksella testijuoksuamme ja ihmettelijöitä riitti.Maalipaikkaa siirrettiin 10 metriä taaksepäin pieneen ylämäkeen. Katso lähtö YouTubesta. 

Ensimmäinen kierros näytti jo menemisen tahtia, sillä kärkiryhmä tuli aikaan 6:22 ja ryhmässä oli vielä neljä juoksijaa. Esa päätti lopettaa tässä vaiheessa. Sirpa oli jättänyt Ossin ja Katan muutaman metrin päähän.
Toisella kierroksella tahti pysyi kärjellä tiiviinä ja aika 12:42 ja mukana oli kolme juoksijaa Harri ja Jouni tulivat edelleen hyvin. Sirpa 14:28 ja Kata 14:35. AnnaS ja JoukoA15:25 ja PekkaM 15:34.
Näin mentiin kolmas kierros täyteen kolmen kärjessä aikaan 19:36. Harri oli edelleen tuntumassa. JouniH oli aika tiukoilla ilmeestä päätellen ja kello tykkäsi 20:20. Kata oli ottanut Ossin ja Sirpan kiinni ja  kaikki olivat vielä tiiviissä ryhmässä ja aika 21:44. Anna ja Jouko 23:13 ja Pekka tuntumassa 23:24.
Neljännen täyttyessä Teroilla oli jo muutaman metri väliä, K(innunne) 25:32 ja M(ähönen) 25:42, Ilkka (Tuominen) 26:02 ja Harri Hokkanen 26:24. Hämäläisen Jouni 27:18. Kata ja Ossi 28:50 ja Ossi lopetti neljänteen kierrokseen. Sirpa 29:08. Anna ja Jouko 30:58. Pekka lepuutti jo käsiään 31:33.
TeroK:n ja polvi nousi komeasti ja maalissa 32:04, TeroM jäi hiukan 32:19, IlkkaT 32:41, HarriH taloudellisella askeleellaan 33:01. JouniH 34:03. Kata jakoi voimansa hyvin ja pystyi hyvävoimaisen näköisesti loistoaikaan 35:55. Sirpan aika oli 36:39. Anna ja Jouko juoksivat koko matkan samaan tahtiin aikaan 38:31. Esa auttoi ja kannusti. Viimeisellä kierroksella Esa kannusti Pekan loppuaikaan 39:21.
Yhteenveto: sekä naiset että miehet olivat tosi urheilijoita. Kelpaa lähteä kesän maratoneille!